5 vinkkiä onnistuneisiin lastenkutsuihin

5 vinkkiä onnistuneisiin lastenkutsuihin

Lastenkutsuilla ylenpalttisuus on pelkkää plussaa. Koristeita, somisteita, kakkuja ja herkkuja ei vain voi olla liikaa. Kerrankin on myös hyvä tilaisuus antaa lapsen paistatella kyllikseen huomion keskipisteenä, esimerkiksi teettämällä juhliin persoonalliset koristeet päivänsankarin kuvalla. Järjestä lapsellesi unelmien juhla näiden 5 vinkin avulla:

Barnkalas

Jokainen lapsi ansaitsee päivänsä prinssinä tai prinsessana.

Syntymäpäivä lähestyy? Lapsi on luultavasti laskenut päiviä h-hetkeen jo kuukausikaupalla ja hehkuttanut juhla- ja lahjatoiveitaan. Odotukset ovat siis korkealla, mutta ei hätää. Istu alas ja hoida juhlajärjestelyt kaikessa rauhassa kotikoneella. Ensin synttärikutsut!

1. Kutsukortit

Inbjudningskort barnakalas

Juhla alkaa persoonallisesta kutsusta.

Synttärikutsun saaminen on melkein yhtä kivaa kuin vuosien täyttäminen itse. Varsinkin pikkulapsista on erityisen hauskaa saada kutsu, josta näkee lukemattakin, keneltä se on. Oma kuva kortissa on siis hyvä valinta tarhakavereille – ja isovanhemmille yhtä lailla. Voit valita pysty- tai vaakasuuntaisen kortin, neliönmuotoisen kortin tai panoraamakortin.  Kortti voi myös olla joko klassisen yksinkertainen tai taitettava. Kumpaankin korttimalliin tulee mukana valkoinen kirjekuori, mutta värillisen kuoren saa ostaa halutessaan. Kortin ilme muuttuu myös sen mukaan, valitsetko tavallisen, kiiltävä- vai mattapintaisen paperin. smartphoton Kutsukorteissa on monia koko-, muoto- ja tyylivaihtoehtoja.

Kutsun tekeminen on helppoa kuin mikä! Valitse haluamasi kuvat korttiin ja katso video, niin näet miten kaikki sujuu käytännössä.

Uutta! Muotoonleikattu aaltoreunainen kortti erottuu todella edukseen.

Inbjudan barnkalas

Aaltomaiset reunat antavat kortille uuden ilmeen.

Tutustu täällä koko kuvakorttivalikoimaan.

2. Kattaus ja koristelut

Lastenkutsujen suunnittelu on hauskaa, sillä koristelu- ja puuhaideoita ei tarvitse säästellä. Kaikkea saa ja pitää olla paljon: ilmapalloja, viirinauhoja, ongintaa, kakkuja ja pikku purtavaa. Ja kaikesta saa näkyä, kuka on juhlan tähti! Se onnistuu, kun teetät esimerkiksi omat Paikkakortit, Pulloetiketit tai pienet Karkkirasiat. Tai ehkä jotain ihan muuta, sillä nettisivumme on täynnä juhlatuotteita. Muutamia parhaimmista ideoistamme:

Koristetarrat

Koristetarroja voi käyttää vaikka mihin. Pyöreitä tarroja saa 24 kappaleen arkkeina (6,95 euroa), ja niitä voi liimata vaikkapa lautasliinojen koristukseksi.

barnkalas accessoarer.

Tarrat sopivat pöydän koristeiksi.

Tavallisista kertakäyttöastioista ja juhlahatuista saa tehtyä omanlaisensa tarrojen avulla. (Huom! smartphoto myy pelkät koristetarrat. Itse tarvikkeet saat esimerkiksi lähimmästä marketista.)

Dekorationsklistermärken

Tarrat sopivat hattujen, mukien ja kuppien kylkeen.

Paperiset ruokailualustat

Suojaa ja korista pöytä Paperisilla ruokailualustoilla, joista on saatavilla paljon erilaisia värejä ja malleja.

Set med tallriksunderlägg

24 tabletin setti maksaa 13,95 euroa.

Viirinauhat

Ripusta kattoon tai seinälle nauhaan Viirejä, joissa on oma kuva ja teksti.

Vimplar

Paperisissa viireissä on kuva ja/tai teksti molemmilla puolilla. 16 viiriä 15,95 euroa.

Aterintasku

Kata sankarin näköinen pöytä helposti sujauttamalla ruokailuvälineet kätevään Ruokailuvälinekirjekuoreen, jossa on lautasliina jo valmiina.

Bestickkuvert

Kaikki setin aterintaskut ovat samanvärisiä. 24 taskua 16,95 euroa.

Jos kaipaat lisää vinkkejä persoonallisten lastenkutsujen järjestämiseen, täältä löydät kaikkea juhliin.

3. Ongintaa vai aarteenetsintää?

Lasten juhla huipentuu leikkiin – oli se sitten aarteenetsintää, ongintaa tai jotain ihan muuta, leikin lopuksi vieraat saavan pienen yllätyspussin. Tässä vaiheessa juhlaa lapset ovat jo täynnä sokerienergiaa, joten pelkkää karkkia pussiin ei kannata pakata (mutta jotain pientä hyvää sieltä on pettymysten välttämiseksi hyvä löytyä). Hyvää pussintäytettä ovat oman näköisen Karkkipussin lisäksi esimerkiksi pienet kirjat tai lelut, tarrat ja tatuoinnit. Hauska leluidea on Jojo, jossa on päivänsankarin kuva. Muista tilata jojoja tarpeeksi, ettet jää itse ilman!

Jojo med foto

Jojo on mainio lahja kutsuvieraille.

4. Paras lahja lapselle

Päivänsankari on juhlien ajan itseoikeutettu tähti, mutta taian saa kestämään pidempään oikealla lahjavalinnalla. Tee lapsestasi oman tarinansa sankari teettämällä tälle kirja, jonka päähenkilönä hän itse seikkailee. MyNamebook-kirjasta on pitkään iloa iltasatuaikaan! Huomaathan, että MyNameBook Eläimet-kirja on saatavilla suomenkielisenä, mutta MyNameBook Taidot-kirja sekä tytöille että pojille ainoastaan englanninkielisinä.

MyNameBook

MyNameBook tekee päivänsankarista kirjan sankarin.

Tai miten olisi palapeli lapsen omalla kuvalla? Palapelejä on kaksi erilaista. Tukevassa lasten Palapelissä on 30 MDF-palaa ja tavallisessa Valokuvapalapelissä 24 tai 36 palaa.

Pussel med foto

Lapsi voi rakentaa minäkuvaansa palapelin avulla.

5. Juhlan muistot talteen

Juhlan tiimellyksessä on kädet täynnä työtä, mutta jos paikalla on kaksi aikuista, toinen ehtii tallentaa tapahtumia. Ikimuistoiset, silmänräpäyksessä ohikiitävät hetket ansaitsevat tulla ikuistetuksi vaikkapa Kuvakirjaan. Teetä joka vuosi samanmallinen valokuvakirja lapsen syntymäpäiväjuhlista, niin saat hienon kirjasarjan, josta näkee miten lapsi kasvaa.

Fotobok barnkalas

Parhaat muistot säilyvät valokuvakirjassa.

Vieraita voi muistaa kutsujen jälkeen Kuvakortilla, joka muistuttaa hauskoista juhlahetkistä.

Joko aloit pursuta ideoita?
Näistä linkeistä pääset toteuttamaan toiveesi:

Kutsukortti
Somisteet ja koristelut
Jojot
MyNameBook
Valokuvakirja

Iloisia suunnitteluhetkiä!

KEVÄTTARJOUS – 25% alennus koko valikoimasta *kun ostoksesi summa on väh. €25

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *