Miksi valokuvien kehittäminen epäonnistuu?

Miksi valokuvien kehittäminen epäonnistuu?

Oletko koskaan kehittänyt digikameran kuvia tai kännykkäkuvia ja saanut käteesi oudosti rajattuja otoksia? Tai erikokoisia kuvia kuin olit odottanut? Tämän blogipostauksen luettuasi niin ei pääse käymään, sillä pian tiedät kaiken Smartphoton kuvaformaateista ja osaat valita oikean koon ja kuvasuhteen otoksillesi: enää pää ei jää pois kuvasta, vaikka siinä olisi pitkäkaulainen kirahvi!

Kuvien kehittämisen taito eilen ja tänään

Vielä vähän aikaa sitten kaikki otetut kuvat kehitettiin, sillä eihän niitä olisi muuten voinut mitenkään nähdä. Ja se, mitä etsimen läpi kuvatessa näki, oli se, mitä kehitettyyn kuvaan aikanaan ilmaantui. Lisäksi kaikki kuvat olivat samankokoisia (useimmiten kuvasuhde 2:3), joten ne sopivat täydellisesti valokuva-albumin 10×15-kokoisiin taskuihin.

Sitten tulivat digikamerat ja kaikki muuttui. Nykyään valinnanvaraa – jopa runsaudenpulaa – on sekä kuvaa ottaessa, että sitä kehittäessä.

Näin saat kuvasta oikean kokoisen – vältä yleisimmät virheet

Kuvatiedoston koko ja mittasuhteet ovat kaiken A ja O, samoin se, mikä juuri sinulle on kyseisessä kuvassa olennaista. Haluatko, että kuva säilyy sellaisenaan, vai onko tärkeintä, että kuva sopii valitsemiisi kehyksiin? Voit siis valita mittasuhteet kuvan mukaan tai päinvastoin muokata kuvan tiettyyn formaattiin sopivaksi.

Otetaan esimerkki. Katso alla olevaa kirahvin kuvaa. Alkuperäinen kuva näyttää tältä:

framkalla bildstorlek

Vain sinä tiedät, mitä kuvaasi haluat

Kuvitellaan, että haluat teettää tästä kirahvikuvasta perinteisen albumikuvan koossa 10×15 cm (kuvasuhde 2:3). Kirahvikuvatiedoston alkuperäinen kuvasuhde kuitenkin on 1:1, eli kuvan molemmat sivut ovat yhtä pitkät ja kuva-ala on neliön muotoinen. Kun kehitettävän kuvan kuvasuhde on eri kuin originaalikuvan, sekä originaalin ylä- että alareunasta rajautuu pois yhtä suuri kaistale, ellet tee asialle jotain. Vain sinä voit tietää, mitä haluat kuvassasi näkyvän, joten kannattaa ehdottomasti määritellä kuvan rajaus itse. Jos tärkein asia on kuvan yläosassa, siirrä rajausta niin, että haluamasi osio mahtuu kehitettävään kuvaan. Tältä kirahvikuva näyttäisi, ellet tekisi mitään:

framkalla beskära bild

– Apua, en halua rajata kuvaani! Haluan sen juuri sellaisena kuin se on.

Jos haluat kehittää nelikulmaisesta originaalista suorakaiteenmuotoisen, 10×15-kokoisen kuvan, ei valitettavasti ole muuta vaihtoehtoa kuin rajata kuvaa. (Paitsi ottaa uusi kuva haluamassasi kuvasuhteessa ja kehittää sitten se.) Neliötä kun kerta kaikkiaan ei voi pakottaa suorakaiteeksi. Usko pois, se ei olisi kivaa sinun – eikä kirahvin – mielestä.

framkalla

Näin valitset oikean kuvaformaatin:

Kuvia kehityttäessä valinnanvaraa riittää. Löydät erilaiset formaatit ja vaihtoehdot täältä.

Lataa haluamasi tänne. Kun kuvat ovat latautuneet, pääset tekemään valintoja:

editor

Voit muokata tilauksen juuri haluamaksesi, valintavaihtoehtojahan riittää. Käydään läpi yläreunan valintaruudut vasemmalta oikealle. Kuten kuvasta näkyy, ensimmäisessä valintaruudussa vasemmalta lukien on numero 1.

1 = kopioiden määrä
Tässä voit päättää, kuinka monta kappaletta haluat kuvistasi. Ruudusta voit valita, haluatko esimerkiksi tupla- tai triplakuvat kaikista lataamistasi otoksista. Jos sen sijaan haluat muuttaa yksittäisen kuvan tilausmäärää, klikkaa pientä kynäkuvaketta kyseisen kuvan kohdalta (oikeasta yläreunasta). Siitä pääset kuvan omaan valikkoon.

Koko 10 = kuvan lyhyen sivun pituus
Tässä saat valita haluamasi kuvakoon. Valintaikkunassa oleva luku kertoo kuvan lyhyen sivun senttimetreinä (9, 10, 11 ja 13 cm). Miten sitten valita oikea koko? Lue seuraava, kuvasuhdetta koskeva kohta!

*Automaattinen koko = kuvasuhteen valinta

Tässä valikossa päätät haluamasi kuvasuhteen. Parhaat mittasuhteet kuvallesi riippuvat kuvanottohetken kamera-asetuksista sekä siitä, haluatko rajata kuvaa näin jälkikäteen vai et. Alla olevasta muistilistasta näet kaikki vaihtoehdot. Listasta on apua myös silloin kun haluat tietää, minkä kokoinen valmiista kuvasta tulee. Erilaisista kuvista käytämme nimityksiä Supremekuvat, Neliökuvat ja Panoraamakuvat.

Muistilista kuvasuhteista

Koko 9 cm 
1:1 = 9 x 9 cm
2:3 = 9 x 13 cm
3:4 = 9 x 12 cm
1:2 = 9 x 18 cm
Panoraama (9:16) = 9 x 16 cm

Koko 10 cm
1:1 = 10 x 10 cm
2:3 = 10 x 15 cm
3:4 = 10 x 13 cm
1:2 = 10 x 20 cm
Panoraama (9:16) = 10 x 17,8 cm

Koko 11 cm
1:1 = 11 x 11 cm
2:3 = 11 x 16,5 cm
3:4 = 11 x 14,7 cm
1:2 = 11 x 22 cm
Panoraama (9:16) = 11 x 19,5 cm

Koko 13 cm
1:1 = 13 x 13 cm
2:3 = 13 x 19,5 cm
3:4 = 13 x 17,3 cm
1:2 = 13 x 26 cm
Panoraama (9:16) = 13 x 23 cm

Näe kuvasi juuri sellaisina kuin ne tulostuvat

Jos haluat tarkistaa, millainen kuvasi on kehitettynä, klikkaa kynäkuvaketta kyseisen kuvan yltä oikealta ja valitse sitten ”Muokkaa”.

edit

Täällä näet kuvan rajauksineen ja voit halutessasi muokata sitä mielesi ja kuvan vaatimusten mukaan. (Katkoviiva näyttää, missä rajaus kulkee. *) Suosittelemme tarkistamaan rajauksen aina kun valitset kuviisi kiinteän kuvaformaatin.

*Ota huomioon, että kehityskoneet tarvitsevat 3 millimetriä leikkausvaraa. Kehitetyistä kuvista rajautuu siten aina hieman pois.

Redigera din beskärning

kuvatiedostosi mittasuhteiden mukaiseksi. Huomaa kuitenkin, että jos kehität vaikkapa sata kuvaa (joista osa on otettu kännykällä, osa automaattidigikameralla ja osa järjestelmäkameralla), kuvat voivat olla keskenään eri kokoisia. Lyhyt sivu on aina valitsemasi mukainen (esimerkiksi 10 cm), mutta pitkän sivun pituus vaihtelee otoksen mukaan. Tällaiset vaihtelevankokoiset kuvat ovat nimeltään Supreme Flex -kuvia. Korkeus-leveyssuhteeltaan kiinteitä kuvia puolestaan kutsutaan Supreme-kuviksi. Lisää näiden kehitysformaattien eroista voit lukea täältä.

Kuvakoon lisäksi voit valita otoksiisi haluamasi paperin (kiiltävän tai mattapintaisen) sekä sen, haluatko kuviin valkoisen reunuksen vai et. Lisäksi saat kuvat halutessasi joko värillisinä, mustavalkoisina tai seepiansävyisinä.

Käsitteletkö kuvia itse esimerkiksi Photoshopissa?

Smartphotolla kuvia parannellaan kehitettäessä automaattisesti: kuvan värit optimoidaan prosessissa. Jos olet käsitellyt kuviasi itse, kuvanparannus saattaa pilata haluamasi vaikutelman. Siinä tapauksessa kannattaa mennä Omille sivuille Asetuksiin ja poistaa rasti kohdasta ”Aktivoi värien parannus”.

profil

Jos sinulla on kysyttävää kuvasuhteista, resoluutiosta tai jostain muusta kuviisi tai kuvatuotteisiimme liittyvästä asiasta, ota yhteyttä Smartphoton asiakaspalveluun.

Puhelin: Puh: 019 42 52 169
Sähköposti: aspalv@smartphoto.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *