Persoonallinen kesälahja lapsen opettajalle

Persoonallinen kesälahja lapsen opettajalle

Kesä lähestyy ja pian koulut päättyvät. Lahjan antaminen opettajalle koulun päätteeksi on yleinen tapa kiittää häntä hänen työstään ja antaa tunnustusta. Kuitenkin lahjan antaminen ei ole välttämätöntä, ja se on yleensä vapaaehtoista. Jos haluat antaa lahjan opettajalle, se voi olla jotain pientä ja merkityksellistä, kuten kiitoskortti, kukkakimppu tai pieni lahja, kuten suklaarasia. Tässä artikkelissa esittelemme hyviä ja persoonallisia lahjoja opettajalle lukuvuoden päätteeksi.

Kiitoskortti

Kiitoskortti on hyvä vaihtoehto, jos et tunne opettajaa niin hyvin. Ehkä hän on ollut lapsen opettajana vain lyhyen ajan, mutta haluatte kuitenkin näyttää hänelle, että hänen työnsä on merkityksellistä. Smartphotolta löytyy useita eri kuvakortteja, myös kiitoskortteja. Kuvaksi voit valita esimerkiksi valokuvan lapsesta, kuvan kouluretkeltä tai kuvan lapsen piirustuksesta.

Pieni lahja

Pienen lahjan antamisessa hyvä sääntö on, että annetaan jotain, mitä voi syödä, juoda tai muuten kuluttaa. Silloin saaja ei tarvitse tuntea, että lahja on liikaa. Suklaarasia on varma valinta, josta useimmat pitävät. Tee suklaarasiasta persoonallinen, ja sinulla on täydellinen lahja. Jos tiedät, että saajalla on joku lempikarkki, voit myös täyttää lasipurkin sillä karkilla ja liimata purkkiin etiketin, jossa on opettajan nimi, tai täyttää persoonallisen keksipurkin itseleivotuilla herkuilla. Jos opettaja pitää viineistä, voit antaa pullon hyvää viiniä ja vaihtaa etiketit omiin tai antaa pullon itsetehtyä mehua. Tee vaikka seljankukkamehua, kun seljat kukkivat.

Vähän isompi lahja

Jos lapsella on ollut sama opettaja koko ala-asteen, voi olla, että teillä on läheinen suhde. Silloin haluatte ehkä antaa hänelle vähän isomman lahjan, kun lapsi vaihtaa koulua. Pienet kukkaruukut, joissa kasvaa yrttejä tai pienet kukat voivat olla hyvä lahja. Jos koko luokka on mukana lahjan antamisessa, vaihtoehtoja on monta. Hauska idea on tehdä korttipakka, jossa jokainen luokkalainen on kuvalla edustettuna korteissa. Jos esimerkiksi ala-aste on tulossa loppuun, voitte yhdessä tehdä kuvakirjan opettajalle, ja valita parhaat kuvat lasten retkistä ja reissuista. Tämä on varmasti arvostettu lahja!

Toivottavasti löydät näillä vinkeillä hyvän lahjan lapsen opettajalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *