Uutta sisustusta mökille

Uutta sisustusta mökille

Kesä on parhaimmillaan, ja moni meistä viettää aikaa kesämökillä ympäri Suomea. Kesämökki on yleensä paikka, missä on lupa ottaa rennosti ja nauttia, ja tämän takia on varmasti keräilty monta kivaa ja kaunista muistoa vuosien varrelta. Ehkä mökki on jopa ollut perheessä pidemmän ajan, ja muistoja on ehtinyt kerääntyä monelta eri sukupolvelta. Oli miten oli, mökillä voi hyvinkin antaa muistojen näkyä myös sisustuksessa. Niin jos mökki tuntuu vähän vanhalta ja tarvitsee piristystä, pääset pitkälle esimerkiksi uusimalla jotkut tekstiilit, ja lisäämällä muutaman hauskan ja persoonallisen yksityiskohdan.

Uusi mökin tekstiilit

Tiedämme kaikki, miten verhojen vaihtaminen voi saada huoneen tuntumaan ihan erilaiselta. Tekstiilit tuovat huoneeseen persoonallisuutta, niin miksei tehdä tekstiileistäkin persoonallisia? Tyynyt omilla kuvilla on hauska tapa kertoa oman tarinan. Onko teillä esimerkiksi vanhoja valokuvia viime vuosikymmenien ajalta? Näitä sopii mainiosti painattaa tyynyille! Näin saatte uudistusta ja vanhoja muistoja samalla, ja sohvastakin tulee astetta mukavammaksi. 

Anna seinille uutta elämää

Maalaamalla seinät uuteen sävyyn saatte heti uudistusta. Jos kyseessä on vanhempi mökki, voitte kokeilla raapia nykyistä maalia varovasti, ja katsoa mitä muita sävyjä alta löytyy. Jos onni osuu, löydätte alkuperäissävyn, ja voitte maalata mökin huoneen sillä. Viimeistele uutta seinää kauniilla, kesäisellä taululla. Puutaulu tai puinen paneelitaulu on luonnollisen näköinen ja sopii erinomaisesti mökkiin. Jos on montaa hyvää kuvaa, voitte kokoa ne valokuvaseinäksi. Kuvat painatetaan silloin levyihin, joita voit sitten itse liittää maun mukaan. Esimerkiksi kuusiokulmiomuotoisilla kuvilla saa hyvinkin orgaanisen lopputuloksen.

Kruunaa sisustusta yksityiskohdilla

Joskus pienet esineet voivat tehdä suuren vaikutuksen kokonaisuuteen. Keittiön voi uudistaa esimerkiksi vaihtamalla kaikki muoviset leikkuulaudat puisiin. Ne näyttävät ja tuntuvat luonnollisemmalta, ja sopivat hyvin mökki-idylliin. Kukkaruukkusetti on toinen hieno sisustusyksityiskohta. Istuta ruukkuihin yrtit, ja anna niiden kruunata keittiötä! Hauska idea on myös tehdä omat valokuvamukit perheen kaikille jäsenille, niin että jokaisen omalla mukilla löytyy hänen kasvonsa. Onko teillä muita sukulaisia tai ystäviä, jotka tulevat usein käymään? Tee heillekin mukin! 

Toivotamme hyvää kesää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *