Valokuvista enemmän irti kollaasin avulla

Valokuvista enemmän irti kollaasin avulla

Elämämme tärkeät kuvat on usein ripoteltu pitkin asuntoa. Kun kuvat kokoaa yhteen paikkaan persoonalliseksi seinäkollaasiksi, ne saavat arvoisensa huomion, eivätkä ne vie tilaa hyllyillä. 

Yksi tämän hetken suurimmista sisutustrendeistä ovat seinälle ripustettavat kuvakollaasit. Sellaisen kokoaminen voi tuntua vaikealta, mutta näillä vinkeillä ja Smartphoton avustuksella saat kuvasi helposti järjestykseen kotisi paraatipaikalle.

Jokainen koti on erilainen, ja paikkoja, johon kuvakollaasin voi rakentaa, on monia. Yksi suosituimmista paikoista on olohuoneen seinä usein sohvan yläpuolella. Myös portaikot ovat kivoja paikkoja kuvakollaasille, sillä niissä seinät jäävät sisustuksessa usein huomiotta. Mikään ei estä tekemästä kuvakollaaseja useampaankin paikkaan, vaikka teemoittain.

smartphoto-blog_12-16_4

Kollaasi syntyy, kun useampi kuva sijoitetaan lähekkäin.

Vinkkejä kollaasiseinän rakentamiseen

1. Kerää kuvat kehyksissään lattialle ja mieti, mitkä kuvat ovat sinulle oikeasti tärkeitä. Lattialla kuvat on helppo sommitella. Näin saat myös ideaa siitä, kuinka paljon tilaa kuvat vievät ja mikä olisi sopiva paikka kollaasille.

2. Jos kuvista ei ole valmiiksi digitaalista versiota, ne kannattaa skannata ja tallentaa tietokoneelle ja ladata sieltä smartphotoon.

3. Suosikkikuvat ovat usein sekä mustavalkoisia että värillisiä, ja kuvan iästä riippuen kuvien sävytkin voivat poiketa toisistaan. Kuviin saa yhteneväisyyttä laittamalla ne samanlaisiin kehyksiin.

4. Kuvat voi myös käsitellä samanvärisiksi smartphoton valokuvaohjelmalla. Voit esimerkiksi tehdä kaikista kuvistasi mustavalkoisia tai sävyttää värikuvia. Jos kaikki kuvat ovat mustavalkoisia, kehykset voivat olla erilaisia, ja kokonaisuus pysyy silti kasassa.

5. Kuvat voi myös painattaa canvas-tauluiksi. Niiden avulla kuvat saavat aivan uuden ulottuvuuden.

smartphoto-blog_12-16_3

Canvas-taulu tuo valokuvaan syvyysulottuvuuden.

6. Kuvakollaasin väleihin seinälle voi kiinnittää matkamuistoja tai esimerkiksi trendikkäitä kirjaimia. Näin kokonaisuus kevenee.

7. smartphoton avulla voit teettää kuvista myös alumiinitauluja, joita voi ripotella kollaasin väliin.

8. Kollaasissa on aina hyvä olla jokin selkeä muoto. Selkein tapa saada kollaasiin ryhtiä on vaihtoehto, jossa kollaasin alareuna seuraa seinän alareunan linjaa. Portaissa yksinkertaisinta on seurata portaiden linjaa ja sohvaseinällä sohvan linjaa.

9. Aloita kollaasin kokoaminen alareunasta sommittelemalla ensin koko alarivi valmiiksi. Kuvia on sen jälkeen helppo lisätä vapaasti ylöspäin ja sivuille.

smartphoto-blog_12-16_2

Metallinen taulu elävöittää kollaasia. Kollaasin voi myös koota pelkästään niistä.

10. Vuorottele sommitellessasi pysty- ja vaakakuvia sekä isoja ja pieniä kuvia. Silloin kollaasista tulee elävä ja mosaiikkimainen.

11. Kiinnitä kuvat seinään sopivalla sisutusnaulalla. Kivi- ja puuseinille on olemassa omat naulansa.

12. smartphotosta on helppo tilata samanlaisia kehyksiä tai tauluja, kun haluat ripustaa seinälle uusia kuvia.

Kaikki seinäkoristetuotteet löytyvät smartphotosta täältä.

Teksti: Prisca Leclerc

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *