Tunnelmaa joulun odotukseen

Tunnelmaa joulun odotukseen

Juhlakausi on täydessä vauhdissa ja jouluun on enää kuukausi. Jouluvalot tuovat mukavasti tunnelmaa muuten harmaaseen ja pimeään marraskuuhun. Jouluvalmistelut saattavat olla monella jo vauhdissa, ja viimeistään nyt on sopiva hetki miettiä tiettyjä valmisteluita, kuten joulukorttien lähettämistä tai joulukalenterin hankintaa. Joulupyhä saattaa välillä olla turhankin hektistä aikaa monelle, joten on myös tärkeää muistaa rauhoittua ja nauttia joulusta, olipa se oma joulu minkä näköinen tahansa. Jouluvalmisteluiden aloittaminen ajoissa auttaa rauhoittamaan mieltä kun joulu lähestyy. Tässä seuraa muutamia ideoita jouluun valmistautumiseen.

Joulun odotuksesta hauskempi

Monille joulun perinteisiin kuuluu joulukorttien lähettäminen. Smartphoton sivuilta löytyy laaja valikoima erilaisia hauskoja joulukortteja, joita voi personoida omilla valokuvilla. Klassiset motiivit ovat tietenkin lapsi tai lemmikki pukeutuneena tonttulakkiin, mutta motiiviksi käy hyvin mikä tahansa lempivalokuvistasi kuluneelta vuodelta.

Myös joulukalenteri kuuluu monella joulunodotukseen. Joulukalenterista saa hauskan ja persoonallisen lahjan läheisellä teettämällä kalenteri omilla valokuvilla. Joulukalenteri on saatavilla kolmessa eri versiossa: perinteisenä paperikalenterina, suklaakalenterina joka on täynnä herkullista suklaata omilla kuvilla, tai lahjapakkauksina, joihin saa oman valokuvan lisäksi mahdutettua jokin pieni lahja tai herkku saajalle.

Joulutunnelmaa koristeista

Kodin voi halutessaan koristella hyvissä ajoin ennen joulua, niin sitä ei tarvitse miettiä juuri ennen joulupyhiä ja pääsee samalla joulutunnelmaan, kun tulee joulua edeltävillä viikoilla sisään jouluiseen kotiin. Jouluvaloilla pääsee jo pitkälle, muut joulukoristeet on koottu kätevästi yhteen paikkaan Smartphoton sivuilla. Esimerkiksi joulukuusen koristeet voi personoida omilla valokuvilla, vaihtoehtoina joulukuusenpallot, joulukuusen puukoristeet tai puinen joulutähti joulukuusen latvaan.

Ainutlaatuiset joululahjat

Joulunaikaista stressiä vähentää se, että on joululahjat mietittynä hyvissä ajoin ennen varsinaista päivää. Käytännölliset lahjat ovat aina tervetulleita, ja niistä voi tehdä ainutlaatuisia lisäämällä niihin lempivalokuvia. Esimerkiksi seinäkalenterista saa hienon ja ainutlaatuisen lahjan. Lisäksi joululahjoista saa helposti omannäköisiä tarroilla ja etiketeillä. Erilaiset tarrat ja etiketit voi kiinnittää lahjapakettien ulkopuolelle persoonallisina koristeina, käyttää kirjekuoritarroina joulukorttien kirjekuorien kiinnityksessä, tai joulujuoman etiketteinä. Eri näköiset ja muotoiset tarrat ja etiketit voi poimia itselleen kätevästi Smartphoton sivuilta.

Tunnelmallista ja rauhallista joulun odotusta kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *